20121023

Change in my life

Kuten ehkä huomasitte, niin päivitin ja muutin blogin ulkoasua ja nimeä aika dramaattisesti ja syynä tähän muutokseen on se, että en enää vedä ns. visual kei / gyaru-o  -tyyliä, joten on hyvä aloittaa puhtaalta pohjalta uusia kujeita. En oo enää pitkään aikaan laittanut spittareita jalkaan ja kirmaillut vapaana orina miehuuden niityillä ja mun on itsekin nyt jo aika tunnustaa itelleni, että se tyyli on nyt poistunut keskuudestamme. Kaipaan sitä kyllä.... en oo voinut heittää mitään vanhoja äijävaatteita pois ja en tuu varmaan pitkään aikaan heittämäänkään. niihin on kulunut nimittäin rahan lisäksi myös aikaa niitä tuunaillessa ja modifioidessa. ehkä sitten joskus!

Tällä hetkellä en osaa määrittää omaa tyyliäni, mutta toisaalta minkä takia pitäisi lokeroida ittensä johonkin tiettyyn boxiin? Olin jo pitkään miettinyt, että tän blogin ulkomuotoa pitää muuttaa ja koska ajattelin, että se on niin vaivalloista, niin en saanut sitä aikaiseksi ja sen takia en ole edes päivittänyt, koska olin laiska. yksinkertaisesti!

// Shortly in English: So as you can see, I have changed the name and the outfit of my blog and the main reason is that I no longer pull this Visual Kei / gyaru-o  style, so I figured that it's also time to change the blog. I miss the manly style and that's why i haven't had the heart to throw away my old man clothes. Maybe some day though! //

nyt tällä kertaa en vielä kirjoita mitään kovin tähdellistä, mutta mielessä killuu silti muutama ajatus, että mistä aion seuraavaksi kirjoittaa. Sen vaan sanon, että oon menossa Budapestiin marraskuussa. Siellä on ns. joulumarkkinat tai joulutori ja kun viime vuonna käytiin Wienissä, niin nyt oli aika siirtyä uusille vesille ja kääntää nokka kohti tuntemattomia maita. En ole vielä kertaakaan käynyt Unkarissa ja odotan sitä innolla. Budapest on kuulemma todella kaunis kaupunki.

//So this time I'm not gonna write anything super interesting, but I have a few ideas for the next updates! I'm going to Budapest on November - there is this Christmas market that we're going to visit. I'm really looking forward to it! I have never been to Hungary before, so it'll be exciting! I've heard that Budapest is a truly beautiful city.//

Nyt läjäyttelen tähän sitten muutamia kuvia, koska mun pitää mennä pakkaamaan ja pesemään pyykkiä (lähden ylihuomenna Rovaniemeen mun kaverin luokse käymään. Mennään sinne toisen kaverin kanssa lentokoneella ja ollaan kuun loppuun siellä sitten.)

//Now some pictures, 'cos I am in a hurry... I need to pack and wash clothes because I'm going to Rovaniemi to see my friend. Me and my other friend are flying there the day after tomorrow . If you don't know, Rovaniemi is a very northern city in Finland. And i live in Helsinki/Espoo and they are in southern Finland. The flight is gonna take approx. 1½ hours.// 

Shirt: Asos.com
Necklace: Nelly.com
Leggins: from Germany
Beanie: By my Granny 

Vest: Momo by Wonder Rocket, Japan.

a better picture of the tattoo. 

Bracelet: Nelly.com

Going to work.... Notice the Sponge Bob band aid.
Scarf: very old......
Jacket: Forever 21, Japan. 

Lace top: Nelly.com

Straight hair. can you spot Nemo? lol
the same Lace top again.
Jeans: Ginatricot 

we had mutated potatoes in our fridge.
they look like some alien specie. 

NUFF
our Havanese dog,  Nemo or Nepsu. 

Just wanted to show our grown-up Nemo.
he's a handsome fellow. 

and ofc a terrifying beast! 
OK! siinäpäs se sitten!
Ensi kerralla sitten vähän hius asiaa. mulla on jo patoutunut selityksen tarve! haha. Hyvää syksyä kaikille!

XXX,
TOKI

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ask me anything, or just leave a comment about your opinion. Thank you!