20111125

♔ Tokyo First Aid Kit VOL: 3 ♔

INTRO:


Tervehdys, rakkaat lukijat! Jatkan aiemmin tekemäni lupauksen toimeenpanoa, ja voin ilokseni kertoa, että nyt olemme päässeet  [Tokyo First Aid Kit] kappaleiden kolmanteen osaan, joka tällä kertaa kertoo ah niin ihanasta ja vapauttavasta shoppailusta! Tähän kolmanteen osaan liittyy samalla myös kauppoja, rahapolitiikkaa ja hitusen pankkitoiminnan selittämistä. Johtuen siitä, että monet ihmiset ovat hyvin erilaisia, myös mielipiteet vaihtelevat ja tässäkin tekstissä esitän monenlaisia mielipiteitäni, joita  järkevä lukija käsittelee omalla tavallaan kriittisesti ja epäilevästi ja muodostaa mahdollisesti jopa omia, aivan uusia, mielipiteitä. Yritän kuitenkin pitää sisälläni ja neutralisoida kaikki kärkkäimmät mielipiteet, jotta jokaisen olisi helppo lukea tekstiä turhaan provosoitumatta.

jotain pelottavia, kuivattuja pikkufisuja. 

Don Quijote  -kaupan tarjontaa. lol

@ Don Quijote. Suuri, suuri krääsäkauppa.
Saat paljon tavaraa halvalla! pornoelokuvista ja seksi-
leluista meikkeihin ja lasten leluihin. 

Kirjakaupassa.

Konbinin valmis pasta-annos.

Koska yleensä niin vuolas tekstivirtani on tällä hetkellä hieman kuihtunut, johtuen lievästä stressistä ja masennuksesta, niin tämän tekstin aloittaminen oli normaalia nihkeämpää. Aion kuitenkin aloittaa esittelemällä joitain yleisimpiä kauppoja ja niiden käytösperiaatteita.  Ensimmäiseksi otan aiheeksi Konbinit.  Nämä pienet ihmekaupat, jotka sijaitsevat lähes jokaisessa nurkassa ja kulmassa, ovat valloittaneet suuren osan Tokion pinta-alasta. Esimerkiksi: Koenjissa matkatessamme asunnostamme juna-asemalle, matkalla oli 4 konbinia ja kaksi ruokakauppaa ja matkan pituus oli siinä 700m (ehkä). Konbinien tuotevalikoimat vaihtelevat kaupoittain ja ketjuittain, mutta voisin kuitenkin sanoa, että kaikissa konbineissa on myynnissä ainakin valmisruokia, juomia, alkoholijuomia, epäterveellisiä herkkuja ja lehtiä. Ja yleisesti myös tupakkaa, mutta ihan jokaisessa konbinissa sitä EI myydä syystä tai toisesta. Nämä asiat kattavat suurimman osan konbinien tarjonnasta. konbinista harvoin löytää tuoreita vihanneksia/kasviksia tai raakaa lihaa. Toisinaan niissä on myös yleisiä hyödykkeitä kuten pikaliimaa, teippiä, naisten hygieniavalmisteita ja hiustuotteita. Konbinit ovat kuitenkin lähes aina 24/7 auki joka päivä, joten jos nälkä yllättää matkalla baarista kotiin, käy ostamassa konbinista valmisateria, jonka saat valmiiksi lämmitettynä, jos näin haluat. Lämmitys tapahtuu kassalla ja yleensä myyjä kysyykin, että haluatko ruokasi lämmitettäväksi mikroon. tällöin koko hela hoito muovirasioineen menee mikroon ja saat lämpimän aterian lisukkeeksi haarukan/syömäpuikot/lusikan ja paperia. HUOM! jos myyjä ei kysy, että haluatko lämmittää sitä, mutta toivoisit ruokasi silti olevan lämmin, voit sanoa myyjälle: ”Sumimasen, kore o atatamete kudasai.”  joka tarkoittaa suoraan käännettynä: anteeksi, lämmitä tämä, olkaa hyvä. mutta joka periaatteessa tarkoittaa, että  ’anteeksi, voisitko lämmittää tämän?’.  

konbinista ostettu salaatti.
2011 piknik uenon puistossa.

piknikillä Hamamatsuchossa. ps. tuolla oli myös iso Pokémon Center
eli kauppa, joka oli täynnä Pokémon tavaraa! kannattaa käydä! 2010

Piknikillä Uenon puistossa. 2011


Riisiä, kalaa, kanaa ja possua. nam. 2010

ainiin ja oli siinä vielä mustekalaa! (puikoissa). 

Konbinien valmisruoka sopii hyvin myös piknikille ja voin sanoa, että en ole syönyt vielä yhtäkään pahanmakuista valmisruokaa! hinnat pyörivät yleensä siinä 3-6e välillä, riippuen tietenkin mitä otat ja miten ison annoksen. sinun ei tarvitse tilata tätä ruokaa, vaan ne ovat yleensä kaupan perällä kylmäkaapissa ja paketissa lukee annoksen nimi ja hinta viivakoodilappusessa. Luota kuitenkin annoksen ulkonäköön, japanissa yleensä hyvänä sääntönä toimii se, että mikä näyttää hyvältä, myös yleensä on hyvää – ja tietenkin myös toisinpäin. Valmisruoasta tupakkatuotteisiin:  tupakat sijaitsevat yleensä kassan takana ja niitä on usein iso hyllyllinen. jokainen merkki on näkyvillä ja askin alapuolella on yleensä jokin numero esim. 26 tai 140. sinun tulee sanoa haluamasi merkki/numero kassalla, mutta muista, että japanilaisten englannin ääntäminen on hyvin erilaista kuin meillä suomalaisilla ja parasta on vain sanoa nimi/merkki mahdollisimman yksinkertaisesti. tarkoittaen sitä, että sano nimi niin kuin se paketissa lukee, muuten myyjä ei välttämättä ymmärrä. helpointa onkin melkein vain sanoa, että haluat tupakkaa numerolla 35 tai ”tabako no ban sanjuugo, onegaishimasu. (tai esim. kaksi vihreää lucky srtikea: futatsu midori raki s(u)turaikku, onegaishimasu.) ja jos joku kieltä paremmin osaava tietää hienommat tavat tilata tupakkaa, niin olen avoin ehdotuksille ja korjauksille, sillä en ole koskaan käynyt yhdelläkään japanintunnilla, joten kielioppini on hieman puutteellista. pahoittelen!

konbinin riisicurry. 
tonnikalasalaatti

Joistain konbineista saa myös ostettua lippuja erilaisiin tapahtumiin – esim. me ostimme Summer Sonicin liput konbinista. Yleensä tapahtumien mainoksia näkyykin konbineissa ja tällöin tiedät, että sieltä on mahdollista saada lippuja. Liput tulostetaan konbinissa olevasta automaatista, joka on kosketusnäyttöinen. Voit mennä myyjältä kysymään lippuja ja hän suorittaa tällöin lippujen tulostuksen, mutta voit myös yrittää tehdä sitä itse – ainakin näin luulen. Sitä en muista, maksettiinko liput kassalla vai ottiko kone rahat, mutta veikkaisin kassaa? Joissain konbineissa on myös raha-automaatit, joista voit nostaa rahaa Visalla ja Mastercardilla, eli luottokorteilla – pankkikorteilla et saa nostettua rahaa edes pankista (esim. visa electronilla). yleisesti luottokortit toimivat kaikkialla ja niillä pystyy nostaa rahaa lähes kaikkialta, mutta pankkikortit toimivat vain joissain ravintoloissa/kaupoissa. kannattaa kuitenkin aina kokeilla, jos olet jättänyt shoppailurahaa pankkikortillesi. Jos kortti ei toimi kassalla, myyjä sanoo sinulle pahoittelevan näköisesti jotain tähän suuntaan:  ”sumimasen, kaado wa tsukaemasen”, joka tarkoittaa, että kortti ei käy/toimi. kortin toimimisessa ei ole mitään logiikkaa, joskus se toimii, joskus ei.  voit toki kysyä kassalle, että onko visa electron OK, mutta vaikka he sanoisivatkin, että on, niin se ei silti takaa kortin toimimista. (voit kysyä yksinkertaisesti: kaado wa daijoobu desu ka?   tai  kaado wa ii desu ka? ja näytät korttiasi.) Usein konbineissa toimii maksuvälineenä myös visa electron. Nyt vielä nimeltä mainitsen muutamat tunnetuimmat konbini-ketjut: Lawson, seven eleven = 7/11 ja sunkus. AINIIN ja joissain kaupoissa voit myös maksaa SUICA / PASMO  -kortillasi. J tällöin kassalla on harmaa-vaaleanpunainen läpyskä, johon kortti asetetaan ja kone lukee sen ja ottaa rahat. Nopeaa ja helppoa! Konbineita löytyy lähes jokaiselta juna-asemalta ja ainakin myös Naritan lentokentältä. Konbineista voi ostaa myös salaatteja ja kolmioleipiä ja joskus niistä saa lämmintä teriyaki kanaa / muuta paistettua lihaa.

@ Harajuku. 

Sitten itse shoppailuun:  tunnetuimmat shoppailupaikat etenkin nuorille ovat Shibuya ja Harajuku. Shibuyassa hintataso on hieman korkeampi kuin Harajukulla, joten jos haluat ostaa halvemmalla ja enemmän, mene Harajukulle. Etenkin sen tunnetuin ostoskatu, Takeshita dori, sisältää vaikka mitä sukista naamiaiskauppoihin ja alusvaatekauppoihin. Kyseinen katu on helppo löytää: kun tulet ulos juna-asemalta, joka on muuten todella pieni, niin menet vain sinne, minne suurin osa ihmisistä menee. Katu sijaitsee juna-asemaa vastapäätä tien toisella puolella ja sitä yleensä koristaa jonkinnäköiset härpäkkeet . Takeshita dorilla on vieri vieressä erilaisia liikkeitä: koru, vaate, kenkä, alusvaate, sukka….. jne.  Löydät sieltä niin rock- kuin hippitavaraakin. Takeshita dorilla sijaitsee myös todella suuri 100 jenin kauppa (tai 105, kun lasketaan verot mukaan). Tässä kaupassa on muistaakseni 5 kerrosta ja lähes jokainen tavara maksaa 105 jeniä, ellei toisin ilmoiteta. jos tuotteessa ei lue hintaa, se on 105. mutta kaiken kaikkiaan tuotteet ovat halpoja ja olen huomannut ne myös hyviksi. Kaikista alimmassa kerroksessa ns. nolla kerroksessa on elintarvikkeita: karkkeja, sipsejä, mausteita… ja kaikkea ruoanlaittoon liittyvää. ensimmäisessä  kerroksessa tai katutasossa, on enimmäkseen meikkejä ja kauneustuotteita.  Loput 2-3 kerrosta pitävät sisällään kaikkea maan ja taivaan väliltä: siivoustarvikkeita, kyniä, leluja, maaleja, kynsi- ja kännykkä decoja yms. vain taivas on rajana! 100 jenin kauppa on siinä hauska, että sieltä tulee ostettua aina kaikkea todella outoa ja toisinaan turhaa, mutta olen ostanut myös esim. todella toimivan poskipunan ja tekoripset sadan jenin kaupasta!
Jos poikkeat hieman Takeshita dorin valtavirrasta pienille sivukaduille, löydät myös käytettyjen levyjen kaupan, joka on taivas suomalaiselle visual kei –fanille, kuten meille itsellemme. kaupasta löytyy myös fanitavaraa ja lehtiä ,esim. fool’s mate, neo genesis, shoxx….  ja kaikki lähtee halvalla, sillä tuotteet on käytettyjä, mutta yleensä hyvässä kunnossa. Sivukaduilta löytyy myös Lemoned-kauppa, joka on Hide-fanien pyhiinvaelluskohde. Voit myös eksyä Closet Childiin, jossa myydään käytettyjä  Vivienne Westwoodin luomuksia. Sivukadulla on myös SEX POT REVENGEn liike, joka täytyy periaatteessa vain löytää, koska se on suhteellisen piilossa – kuten kaikki muutkin pienet liikkeet. Sen vielä sanon Takeshita dorista, että siellä liikkuu tummaihoisia sisäänheittäjiä, jotka yrittävät houkutella asiakkaita omiin liikkeisiinsä. He puhuvat yleensä englantia, mutta älä jää keskustelemaan ja pidä laukustasi hyvää huolta. Japanissa ei yleisesti ole taskuvarkautta, koska Japanin mafia, Yakuza, pitää pikkuroistot kurissa ja keskittyy itse paljon suuremman luokan bisnekseen kuin taskujen tyhjentämiseen, mutta nämä tummaihoiset kuulemma harrastavat näpistelyä japanilaisten puolesta. Muualla heitä et oikein näekään kuin Harajukussa ja Roppongissa (ja iltaisin Shinjukussa). joten ole varovainen! Japanilaisten seurassa voit olla rauhassa, he ovat uskomattoman luottavaisia ja tunnollisia. Kerran Harajukun Starbucksissa yksi mies jätti meidän viereiseen pöytäämme koko omaisuutensa: iPhonen, lompakon, avaimet ja kannettavansa ja lähti vessaan. Tavarat olivat siinä pöydällä ypöyksin, eikä kukaan kiinnittänyt mitään huomiota. Tekisitkö saman Suomessa? heh heh.

joitain ostoksia.

@ Harajuku. 2010
Harajukussa on kyllä muitakin isomman ketjun liikkeitä, kun tulet vain pois Takeshita dorilta. Siellä on esim. meidänkin tuntema Accessorize, GANT ja lasten suuri lelukauppa: Kiddy Land. vaikka et olisikaan kiinnostunut leluista ja söpöistä tavaroista, suosittelen käymään Kiddy Landissa. se on kuusikerroksinen lelumaa, jonka jokaisessa kerroksessa on erilaisia teemoja. Tämä kauppa on hieman kalliimpi muuhun Harajukun hintatasoon nähden, mutta jotenkin sieltä silti lähtee aina jotain mukaan? ostimme sieltä vuonna 2010 Stitch-korttipakan, joka kulkee mukanani kaikkialle ja jota on käytetty niin moneen kertaan, että se on kerännyt jo suuren maineen ystävieni kesken. Jos jossain tarvitsee kortteja, niin Stitch on aina mukana!

109:n edessä oleva tupakkapaikka.

Sitten siirryn Shibuyaan. Luulen, että jokainen tietää Shibuyan kaksi kassamagneettia, Shibuya 109 ja 109-2 ?  Jokaisen Gyarun ja Gyaru-o:n märkä uni. Itse pidän paljon enemmän miesten 109-2:sta, sillä siellä meno on paljon hillitympää ja coolimpaa kuin sen feminiinissä kaksosessa. En edes tiedä jaksanko alkaa kertomaan näistä kahdesta liikkeestä, sillä ne ovat jo niittäneet niin paljon mainetta itselleen, että luulisin jokaisen tuntevan ne aika hyvin. Sen vain sanon, että kannattaa  mennä niihin alennusten aikaan, sillä silloin tuotteita lähtee halpaankin hintaan, mutta  jos kärsit torikammosta, eli pelosta ihmistäytteisiä paikkoja kohtaa, älä pistä nokkaasi sinne! Kun yhdessä kerroksessa huutaa 30 naista opetelluilla nasaaliäänillä alennuksia megafoneihin ja tötteröihin, ja väkeä on kuin turusen pyssyssä, niin pelkästään sen kaiken sietäminen on niin voimia vievää, että kolmekin kerrosta tuntuu maratonilta. Varsinkin, kun koululaisilla on lomaa, niin Shibuya on jokaisen heikkohermoisen kauhu. Miesten 109-2:ssa en ole ikinä joutunut näin suuren rasituksen valtaan, sillä suurimmaksi osaksi miehet ovat hiljaa ja vain hymyilevät ja jokaisesta kaupasta ei tule helvetinmoisella kakofonialla eri musiikkeja. Itse asiassa, kierros tässä testosteronilinnakkeessa on toisinaan hyvinkin egoa nostattavaa, sillä harvoin sitä saa positiivista huomiota usealta kymmeneltä hyvännäköiseltä mieheltä eli myyjältä. Tosin se on toisinaan myös kuumottavaa, sillä siinä tulee hyvinkin itsetietoiseksi, kun tuntee monen silmäparin järkkymättömän tuijotuksen niskassaan.

alennusmyynnit 109:ssä. 

Shibuyasta löytyy myös meille tuttuja liikkeitä, kuten iso H&M, jossa emme kyllä käyneet kertaakaan, sillä sitä samaa saa Suomestakin. Siellä on yleisestikin isompia, monikerroksisia liikkeitä, kun vertaa esimerkiksi Harajukun Takeshita doriin. Shibuyassa sijaitsee myös isoja karaokepaikkoja ja pelihalleja, joissa on yleensä iso kerros täynnä purikura-laitteita. Purikura maksaa 300-500 jeniä laitteesta riippuen, mutta yleisin summa on 400 jeniä eli noin 4 euroa. En nyt tiedä pitäisikö minun tässä yrittää selittää purikuran toimintaperiaatteita, vai ei… periaatteessa se liittyy shoppailuun, eikö? siinähän myös ostetaan jotain? nojaa, kerron siis purikurasta: ne vaihtelevat tyyleittäin söpöstä rock-tyyliseen tai hienostuneeseen ja joissain on silmiä suurentava tehoste, joka tekee ihmisestä järkyttävän typerän näköisen in my opinion.  Noh, menet siis valitsemaasi koppiin, joka edustaa jotakin tiettyä ’tyyliä’ ja laitat rahat koneeseen. tämän jälkeen useissa laitteissa saat valita kuvan kirkkaus-/valotusasteen. huomaa, että yleensä sinulla on tietty aika valita milloin mitäkin valintoja. yleensä se on 30 tai 60 sekuntia. valoisuuden asettamisen jälkeen saat valita 3-4 taustaa, jonka jälkeen otat 3-4 kuvaa. tämän jälkeen saat mahdollisesti valita lisää 3-4 taustaa ja kuvien ottamisen jälkeen päätät, mitkä kuvat haluat pitää. (Periaatteessa saat ottaa niin monta erilaista kuvaa, kun sinulla riittää aikaa, eli jos olet nopea valitsemaan taustoja, niin sinulla riittää aikaa ottaa useampia kuvia.) Kun olet valinnut tämän, kone kiittää sinua ja ohjaa sinut kopista pois muokkausnäytölle, joka yleensä sijaitsee koneen toisessa päässä verhon takana. Sinulla on 90 sekuntia aikaa muokata kuvat, JOS takanasi on muita asiakkaita, jos ei niin kello pysähtyy 45 sekunnin kohdalle ja saat muokkailla kuviasi niin kauan kuin haluat. Koristeet ja tehosteet vaihtelevat tietenkin koneittain. kun olet valmis, painat/painatte nappia OWARI eli loppu/lopeta (おわり), jonka jälkeen saatte valita minkä kokoisia kuvia haluatte. kun kaikki tämä on valmista, kone ilmoittaa tulostavansa kuvia. ne tippuvat muokkausnäytön vieressä olevaan pieneen reikään koneen alaosan seinässä. Astutte siis vain ulos kopista ja tuijotatte konetta, niin huomaatte kyllä, kun ne tippuvat. Purikurien läheisyydessä on aina pöytiä, joissa on sakset, jotta voit leikata kuvat erikseen ja voitte jakaa ne ystäviesi kanssa. JEE! HUOM! Purikuraan ei suositella meneväksi pelkästään miehiä ilman naisia. Miehillä pitäisi aina olla joku nainen mukana, mutta tytöt saavat mennä kyllä ilman miehiä. Tähän ei voi muuta sanoa, kuin : japani……..  Toki kukaan ei vahdi vieressä koneiden käyttöä tai keitä sinne sisälle menee…  ja tämäkin on luultavasti vain suositus – ei kiveen kirjoitettu laki?
Shibuyan purikura. kuvien tulostusta odotellessa.

2010
Noniin, sitten pääsemmekin jatkamaan ajatusta: shoppailu. Suosittelen lämpimästi menemistä myös Odaibaan ja Akihabaraan, koska vaikka Odaiba onkin hieman kauempana ja sinne maksaa matkat hieman enemmän ja vaikka et olisikaan Otaku tai Hikikomori, niin tällaisia paikkoja ei ole Suomessa yhtäkään ja ne kannattaa kokea! Ensin Odaibasta: sinne pääsee Shimbashista Yurikamome linella, joka on maisemajunarata. Junarata kulkee korkealla maanpinnasta ja samalla näkee paljon hienoa kaupunkia ja merinäköalaa. Junarata kulkee tunnetun ja suuren Rainbow Bridgen alapuolelta ja ylittää samalla myös lahden. Yurikamome pysähtyy kuten tavallinen juna ja yksi sen vilkkaimmista pysähdyspaikoista onkin Venus Fort –ostoskeskus. Tämä todella hulppea ja upea ostoskeskus on yksi ainoaa laatuaan ja sen ymmärtää vasta, kun siellä käy. Se on tehty roomalaista arkkitehtuuria tyylitellen (sisäpuolelta) ja kaikki sen kaupat ovat hienoja ja isoja liikkeitä. Täältä ei siis löydy pieniä putiikkeja. Siellä on esim. todella iso meikkikauppa ja monia hienoja ravintoloita. Tuulettomana päivänä voit myös mennä kokeilemaan Venus Forten vieressä olevaa isoa maailmanpyörää, joka illan tullen valaistaan todella hienoksi ja joka näkyy itse asiassa iltaisin Tokyo Toweriin asti. Itse emme ole tätä vieläkään kokeillut, vaikka aina sitä kinuankin. yhyy. Sitten hieman Akihabarasta: jos Venus Forten teema on ylellisyys, niin Akihabaran on Otakut! Missään muualla Otaku ei voi tuntea olevansa enempää kotona. Akihabara on täynnä maid kahviloita, elektroniikkakauppoja ja manga-/animeroinaa. Se on niin oma paikkansa, että toisinaan ihan hävetti turistina nousta Akihabaran juna-asemalla pois junasta (lol). En ole ikinä itse käynyt maid kahvilassa, koska se olisi henkilökohtaisesti liian awkward kokemus, että mieluummin välttelen sitä. Olemme kuitenkin käyneet Akihabaran isoissa elektroniikkakaupoissa esim. Bic Camerassa, joka on 7-8 kerrosta täynnä elektroniikkaa. valehtelematta. muistan sen, että alimmassa oli puhelimia ja sitten sen jälkeen kaikki on yhtä sekavaa elektroniikkahelvettiä, johon kuului tietokoneet, kamerat, kodinkoneet, hiustenlaittokoneet, iPhonet ja iPodit… lista vaan jatkuu! Sen muistan, että ylimmässä kerroksessa oli äärimmäisen pervoja Animetyttelifiguureja ja muuta härskiä. Ja olimme varmasti ainoat tytöt koko kaupassa, jos yhtä myyjää ei laskettu mukaan. Ostin itse tästä kyseisestä kaupasta iPodin kuulokkeet (leopardikuvioiset), jotka maksoivat n. 15e ja ne ovat todella hyvälaatuiset. Että suosittelen! DVD:itä ei kannata ostaa, ellei ole varma, että se toimii myös suomen DVD-soittimessa, sillä jotkut näistä on poltettu meille suomalaisille tuntemattomalla tavalla ja toisaalta, monet sarjat/elokuvat saattaa olla myös dubattu ja niissä on tekstit ainoastaan japaniksi. It’s too bad…

Venus Forten suihkulähde. Ostoskeskuksen sisällä huom.

2010. Venus Fort @ Odaiba

Jos haluat totaalista ylellisyyttä, niin tällöin sinun tulee mennä Ginzaan. Se on kaikkien Rich and Famous dhoppausmesta ja juuri tämän takia minulla ei ole paikasta sen enempää kerrottavaa, koska pelkästään jo sen katsominen kaukaa sattui sydämeen ja teki ison reiän lompakkooni. Siitä ei siis sen enempää sanottavaa ole, mutta Ginzasta löydät varmasti kalliit merkkiliikkeet ja muut hömpötykset! Jos olet myös Koreaan päin suuntautunut fanittaja, niin tällöin suosittelen, että käväiset Shin-Okubossa. Se on ns. Koreatown ja sieltä löydät kasoittain ja taas kasoittain korealaista fanikamaa ja korealaisia ravintoloita. Siellä on pieniä kauppoja, jotka ovat lattiasta kattoon täynnä esim. Big Bang, SHINee, DBSK, F.T. Island ja Girls’ Generation tavaraa. Sieltä löytyy niin julisteita, kalentereita, kelloja kuin halityynyjäkin ja tietysti myös levyjä ja DVD:itä. kaikkea kaikille! Hinnat ovat suhteellisen halvat,  jos osaat olla hieman pihi. Mutta koska Korea on muutenkin suuressa rakettinousussa Japanissa, niin korealaisia levyjä löytyy muistakin levykaupoista, esim. Shibuyan Tsutayasta, joka on iso monikerroksinen levykauppa aivan 109 ja 109-2:n vieressä. Samassa tilassa on myös iso Starbucks, jonka huomaa ja tunnistaa luultavasti paremmin. Ainiin ja jos pidät jostakin J-pop bändistä, niin kannattaa käväistä Harajukulla olevissa pienissä liikkeissä, jotka on päällystetty kaikkien poppareiden kuvilla ja näistä kaupoista löydät myös halpaa fanitavaraa. Laatu on ehkä toisinaan hieman kyseenalaista, mutta jos se ei haittaa, niin Go for it!

Sepitän  vielä vähän ruoka- ja kodintarvikekaupoista: kuten sanoin, konbineista ei löydy raakoja aineita, vaan lähinnä eineksiä, joten jos haluat tehdä itse ruokaa omassa asunnossasi, on sinun suunnattava ruokakauppaan. Yleensä ruokakaupat eivät ole auki läpi yön, mutta silti joka päivä. Niistä löydät tuoreita hedelmiä (jotka ovat muuten kalliita), kasviksia, vihanneksia, lihaa ja säilykkeitä, hilloja, jauhoja yms yms. Monissa ruokakaupoissa ei ole muovipusseja ollenkaan, joten sinulla tulisi olla mukana oma pieni kassi tätä varten. tai sitten voit ottaa kaupan kassojen vieressä lattialla olevia laatikoita ja pakata tavarasi siihen. Ruokakauppojen hinnat ovat samaa luokkaa kuin suomen – joskus hieman halvempaakin, riippuen tuotteesta, mutta esim. jauhelihaspagetin valmistaminen neljälle/viidelle henkilölle maksaa ehkä 6-8e. Ruokakaupoissa ei yleensä myydä sellaisia asioita, kuten pesuaineita, siivousvälineitä tai meikkejä. Nämä asiat sinun tulisi ostaa muista kemikaalikaupoista, jotka ovat n. konbinien kokoisia liikkeitä. ne tunnistaa yleensä siitä, että sen ulkopuolella on paljon noh, kemikaaleja tarjouksessa yms. ostimme myös tappavan torakkamyrkyn tällaisesta kaupasta. Parhaiten naisten hygieniasysteemejä löytyy apteekista, jotka nekin on sijoitettu yleensä lähelle jonkinnäköisiä ostoskeskuksia. Myös apteekeissa on myynnissä hiustuotteita ja meikkejä. Jos tarvitset vahvaa lääkettä, niin voit mennä vain kassalle selittämään, että sinua särkee esim. päähän ja tällöin saat valita useasta lääkkeestä haluamasi. ota lääkkeitä kuitenkin aluksi varoen, sillä ne saattavat olla todella vahvoja. Ystäväni osti jotain randomia särkylääkettä apteekista (ilman reseptiä siis) ja yhden otettuaan hän oli täysin Piu Pau, eli pihalla. iloinen ja kivuton, mutta pihalla. J Ainiin ja sitten vielä pankkitoiminnasta! pankkeja ei ole japanissa ihan missä sattuu, että kannattaa ottaa selvää lähin pankki ennen kuin lähdet sellaista jalkaisin etsimään.  Tällainen pankki on JP Bank eli Japan Post Bank. Sieltä voit nostaa rahaa isoja summia kerrallaan ja yleensä pankeissa toimii useammat kortit kuin konbinien nostoautomaateissa. Täältä voit ostaa myös postimerkkejä ja lähettää kortteja. MUTTA voit viedä korttisi myös punaisiin postilaatikoihin, joita lilluu siellä täällä ympäri pieniä katuja ja kujia. Yleensä pankissa on ulkopuolella pieni koppi, johon menet sisälle ja jossa on nostoautomaatti. Sekin oli muistaakseni kosketusnäyttöinen. Jos joudut ongelmiin koneen kanssa, menet vain pankkiin sisälle ja kysyt apua. Yritin itse nostaa rahaa omalla VISA electronillani pankin automaatista, mutta se ei toiminut. Ystäväni saivat nostettua kyllä luottokorteiltaan rahaa, mutta jopa pankissa visa elecrton oli yhtä kuin turha.

ruokakaupassa.
pakaste:  -herneitä, -porkkanoita ja -maissia.
ruokakaupan viini- ja viskihyllyt.

Shopping, Shopping!!1 2011
Home made salad. 
Tiina ainakin tykkäsi. :) ps. punaviiniä fiinisti.

Luulen nyt selittäneeni kaiken mahdollisen kaupoista ja saattaa olla, että korjailen ja lisäilen tekstiä vielä jossain vaiheessa, mutta nyt kuitenkin luultavasti vaikenen muutamaksi päiväksi, sillä lähden äitini kanssa käymään Itävallan Wienissä. Tulkaa ihmeessä kommentoimaan ja kyselemään, jos joku asia jäi kaivertamaan hampaankoloon! voi olla, että en edes muistanut kertoa kaikkea ja joissain asioissa voi olla puutteita, joten teidän apunne on tässä vaiheessa korvaamaton! En todellakaan tiedä kaikesta kaikkea, mikä on lähtökohdiltaankin jo täysin mahdoton ajatus, mutta pyrin vastaamaan kaikkeen niin hyvin kuin kykenen. Vielä lisätäkseni tähän pientä persoonallista informaatiota, niin sanon sen, että elämäni oli vielä hetki sitten hienoa ja olin siihen tyytyväinen, mutta tällä hetkellä (kuten alussa mainitsin) olen taas vaipunut syystä ja toisesta lievään masennukseen, joten pahoittelen, jos teksti ei ollut yhtä tyydyttävä kuin edelliset tekstini. Koittakaa ymmärtää... jooko? Kiitos kuitenkin kaikille lukijoille ja kiitos kaikesta kivasta palautteesta, jota olen saanut. Toivottavasti en petä luottamustanne! heh. 

XXX, TOKI

Ruokakaupan kassalla.

pakaste-eineksiä. 
Anttila ruokaostoksien kanssa. meillä ei ollut kassia mukana.. heh



 

20111107

♔ Tokyo First Aid Kit VOL: 2 ♔

Tällä kertaa aion kertoa hieman japanilaisten juomatavoista, baareista ja sen semmoisista pahuuksista. Alaikäisille: en rohkaise tai kannusta ketään juomaan tai käyttämään päihteitä, mutta en myöskään sano, että sitä ei pitäisi tehdä – jokainen styylaa tyylillään! Itse harrastan tupakkapensaan rullamuotoista polttamista ja maksani joutuu silloin tällöin myös kokemaan alkoholin kauhut, mutta minkäänlaisia huumebisneksiä en ole ikinä harrastanut, enkä aiokaan harrastaa, joten näistä asioista en osaa kertoa japanilaisten vinkkelistä.

B-side. Darts bar @ Koenji

the random entrance of B-side. 

Aloitan kuitenkin sanomalla muutaman kauniin sanan japanilaisista: HE-EIVÄT-OMISTA-MINKÄÄNLAISTA-VIINAPÄÄTÄ. Todistettu juttu… Joten japanilaisille suomalaisten alkoholinjuonti vaikuttaa lähes jumalalliselta voimalta. Japanilaiset humaltuvat aivan kuten kaikissa mangoissa/animeissa on annettu olettaa: kova nauruääni ja punaisuutta helottavat posket ja nenä kuuluvat asiaan. Yleensä vanhempien ihmisten keskuudessa miehet juovat paljon jäillä kylmennettyä viskiä, sakea ja kaljaa. Naiset vedellä ohennettua viskiä ja umeshua (japanilaista luumuviiniä). Nuoremmat eivät juo yleensä näin vahvoja juomia: miehet juovat kaljaa ja toisinaan sakea ja yksi ystävämme joi myös Smirnoff Icea. Nuoremmat miehet saattavat tilata myös jonkin drinkin, jota ei Japanissa lueta mitenkään ’’homoksi’’, kuten ehkä Suomessa saatettaisiin. Nuoret naiset juovat suunnilleen samoja juomia kuin nuoret miehetkin.

A bar at the top of the Government office Building @ Shinjuku

....do you spot the Absolute Vodka -bottles? :D 

Japanilainen baarielämä eroaa joiltain osilta suomalaisesta serkustaan. On kuitenkin myös paljon samankaltaisuuksiakin, kuten hintataso. Riippuu kuitenkin paljon missä juo ja mitä juo. Kalja on aina halvinta (kuten Suomessa) ja drinkit maksavat yleensä n. 500-600 jeniä (5-6 e). Itse en juo kaljaa, joten en tiedä niiden hintatasoa baareissa, mutta heittäisin lonkalta jotain 3-4 e. Japanissa on monenlaisia baareja: on hämysiä 10 neliön kokoisia huoneita, joihin mahtuu suunnilleen 15 ihmistä ja jotka yleensä sijaitsevat myös hämärissä ja arvaamattomissa paikoissa ja joihin periaatteessa vain eksyy, koska minkäänlaisia suurempia mainostauluja ei ole nähtävissä.  Sitten on myös normaaleja Pub-tyylisiä istumabaareja, joissa on hiljainen musiikki ja ei läheskään niin hämärää ja jotka saattavat olla hieman isompia kooltaan. Sitten on myös nuorison suosimia clubeja, joista suurin osa sijaitsee myös vilkkaimmissa kaupunginosissa esim. Shibuyassa ja Shinjukussa.

Monella baarilla on usein jonkinlainen teema: rock, italialainen, pub, etc. Itse kävimme Shinjukussa muutamassa pienessä huonebaarissa, joissa kaikissa oli teemana japanilainen rock-musiikki ja erityisesti visual kei. Tällaiset baarit on usein päällystetty lattiasta kattoon julisteilla ja postereilla ja muulla oudolla tavaralla. Nämä baarit eivät yleensä ole hienoimmasta päästä, mutta tunnelma on kotoisa ja ihmiset ovat yleensä hyvinkin vastaanottavaisia ulkomaalaisia kohtaan (saattaa johtua siitä, että on hienoa, kun ulkomaalaisia eksyy niinkin syrjäisiin baareihin ja uskaltautuu vielä sisälle). Tällaiset baarit ovat yleensä jossain sivukadun kerrostalossa, ja niihin täytyy kulkea rappukäytävän kautta, mikä saattaa tuntua aluksi länsimaalaisesta tungettelevalta ja oudolta, mutta rohkea rokan syö. Tällaiset baarit ovat yleensä myös pisimpään auki (klo. 6-7 aamulla, jos bisnes käy hyvin). hintatasoa on vaikea määrittää, sillä olemme olleet halvoissa tällaisissa paikoissa ja myös yhdessä todella kalliissa, joten en uskalla sanoa siihen sitten yhtään mitään!

One very, very small bar @ Shinjuku. plus nomihoodai. 

Sitten on nuorisoklubit….  Itse en ole vielä päässyt näitä kokemaan, sillä täytän vasta ensi helmikuussa 20, jolloin olen japanissa täysi-ikäinen. Ja nyt joku ihmettelee kuinka voin kertoa baareista? noh, minäpäs selitän! Pienissä baareissa ketään ei kiinnosta oletko täysi-ikäinen vai et ja sen takia kukaan ei kysy papereita. ja jos ikääsi kysytään, voit sanoa aina 20. kukaan ei Japanissa kuitenkaan osaa arvata oikeaa ikääsi, koska näytämme heistä paljon vanhemmalta kuin olemme – hyvä asia silloin tällöin. Kaupassa kukaan ei kysy ikääsi, jos ostat tupakkaa tai alkoholia (molemmat K-20). Kukaan ei uskalla. Ketään ei kiinnosta. Mutta palatakseni klubeihin: niissä kysytään yleensä paperit. saatetaan kysyä jopa useampaan kertaan. ovilla on myös yleensä portsari, kuten suomalaisissakin nuorisomestoissa on. Toisaalta kusettaminen saattaa onnistua, jos täysi-ikäisellä ystävälläsi on paperit ja hän lainaa niitä sinulle, sillä voi olla, että portsari ei huomaa eroa, kun kyseessä on länsimaalainen – mene ja tiedä. Mutta kuitenkin, tällaiset klubit on yleensä isoja, hikisiä, äänekkäitä ja täynnä populaa - useimmat humalassa. ja joissain baareissa on myös naamaraja: sisään otetaan vain hyvännäköisiä ja tyylikkäitä nuoria. Joten et voi marssia klubille verkkareissa ja kumisaappaissa, sillä et pääsisi luultavasti sisään. Moni saattaakin jo tietää ennestään joitain tunnettuja klubeja esim. ATOMin ja JOULEn?  Noh, heille tämä tieto on jo ennestään tuttua, mutta nämä nuorisoklubit on tarkoitettu tanssimiseen ja bailaamiseen.  Muut pienemmän baarit ovat lähinnä illanistumista varten ja siellä ei yleensä ole tapan tanssia – tosin tätäkin on tultu tehtyä. heh.

Yksi halvimmista juominkipaikoista on Izakaya. Ne tunnistaa yleensä punaisista paperilyhdyistä, jotka reunustavat ulko-ovea. Izakayoissa, toisin kuin muissa baareissa, on usein myös sisäänheittäjät. Izakayat on tarkoitettu kaveriporukoiden ja lähinnä opiskelijoiden juhlapaikaksi, sillä niissä on halpaa ja ne ovat yleensä tilavia. izakaya eroaa muista baareista hintansa lisäksi myös siinä, että sieltä saa ostettua myös kunnon ravintola-annoksia ruokaa.  Riippuen Izakayasta, toisinaan pöydässä on kosketusnäyttöinen ’taulu’, josta näet koko ruoka- ja juomalistan ja josta voit tilata mitä haluat nappia painamalla. Hinnat on yleensä samat kaikissa annoksissa ja juomissa. esim. olimme Izakayassa, jossa kaikki maksoi 315¥ (verollinen hinta). Sitten kun päätätte lähteä, menette oven suussa olevalle kassalle ja maksatte tilauksenne, joko yhdessä tai erikseen. Kuten haluatte. Izakayoissa on usein myös Nomihoodai. Tämä tarkoittaa sitä, että voit juoda esim. 3 tuntia niin paljon kuin haluat ja maksat siitä 3000¥ eli n. 30€. (tällaisia tarjouksia saattaa olla myös muissa baareissa, joten jos olet kova juomaan, kysele nomihoodaita baarimikolta). Suosittelen myös syömistä Izakayassa, sillä sieltä voit tilata pienehköjä ja halpoja annoksia helposti ja niitä voi jakaa ystävien kanssa, jotta jokainen voi maistella kaikkea ja sitten vain jaatte loppusumman keskenänne. lämpimästi suosittelen! se on hauskaa. J  PS. se vielä, että jos menet isolla porukalla Izakayaan, voitte saada kokonaan oman huoneen, jossa on karaokelaitteet.
Koenji's street at night. 

Lähes kaikki Japanin ravintolat ja baarit on savullisia, mikä tarkoittaa, että saat polttaa sisällä omassa pöydässä. Jos pöydässä ei ole valmiiksi tuhkakuppia, voit kysyä tarjoilijalta, että saako täällä polttaa (= Koko de tabako sutte mo ii desu ka?) tai jos huomaatte muiden jo polttavan, voitte pyytää tuhkakuppia (= sumimasen, haizara onegaishimasu). Japanissa ei sinänsä ole baareissa sisäänpääsymaksua, mutta kun istut baarissa pöydän ääreen, sinulta saatetaan verottaa ns. ’table charge’ eli pöytämaksu. se on yleensä siinä 5-6 e paikkeilla tai vähän vähemmän. se veloitetaan vain kerran illan aikana ja lisätään lopulliseen maksuusi. huom! yleensä kaikki juomat menevät laskuun, joten et joudu maksamaan jokaista drinkkiä erikseen sen tilatessasi, vaan maksat kaikki sitten yhtä aikaa, kun lähdet pois. Jos olet porukalla, lasku saattaa olla kaikkien juojien yhteenlaskettu summa, mutta sen voi pyytää myös erikseen (Betsu betsu).  Tämä tyyli on muuten ihan kiva, mutta sitten, kun et enää muistakaan monta olet juonut ja tuleekin maksun paikka, niin heh heh. siinä sitten järkkäilemään. plus että sitä ei välttämättä edes huomaa kuinka paljon oikein juo, kun yhtäkkiä eteen pamahtaa 40 euron lasku. noh… älkää tehkö näin! heh. (huom! Sake on yleensä halvempaa juotavaa kuin drinkit, joten jos olet saken ystävä niin tilaa sitä mieluumin!). Toisinaan baareissa ei ole pöytämaksua, ja siitä yleensä ilmoitetaankin jo baarin kylteissä, koska se houkuttelee asiakkaita. tällöin kyltissä lukee suunnilleen: free charge tai no table charge tjn.

@Koenji.


Olen puhunut nyt paljon baarien drinkeistä ja aion puhua nyt vielä hieman lisää. monessa hieman isommassa baarissa tiskijukka osaa usein tehdä erilaisia drinkkejä. niiden maku  ja viinapitoisuus saattaa vaihdella baareittain, mutta itse olen ainakin tilannut usein Tequila Sunrisen, Sex on the Beachin ja Cosmopolitanin. En suosittele tilaamaan mitään omituisia tai tuntemattomia drinkkejä, mutta toisinaan baarimikot ovat katsoneet jopa netistä drinkin teko-ohjeen, kun olemme tilanneet esim sex on the beachin. joten voit aina yrittää. baarimikko saattaa myös kysyä sinulta itseltäsi, että miten kyseinen drinkki tehdään, joten ole valveutunut! hehe.  mutta ei mitään paineita! Smirnoffit on yleisiä japanissa – niitä saa baareista ja kaupasta, joten jos et ole aivan varma, voit vain tilata sellaisen. henk. kohtaisesta pidän siitä… Japanissa ei ole baareissa oikeastaan mitään siidereitä. kaupasta taas löytyy senkin edestä erilaisia houkuttelevia tölkkejä, joissa on outoja alkoholiprosentteja (2%-8%). Suosittelen aina alottelemaan kotona! :D heh. HUOM! monet konbinit (pienet elintarvikekaupat) ovat japanissa auki 24/7  (esim. 7/11 ja Lawson) ja niistä saa ostettua myös alkoholia läpi koko yön ja päivän. Toisin kuin Suomessa alkoholia ei saa ostaa enää klo. 21:n jälkeen kaupasta. Unohdin mainita vielä sen, että halvimmat juomapaikat on kaduilla olevat yksinkertaiset ravintolat, joissa tuoleina ja pöytinä toimii vain kaljalaatikot ja korit. itse emme käyneet yhdessäkään tällaisessa, sillä tarjonta rajoittui juomissa lähinnä kaljaan… and i hate beer……..

Arashi's hot dudes advertising light beer. oh, Matsujun... 

Peach Cider from konbini. this was very good!! *--*

another peach cider (with a picture of an ass in it. LOL)
a light, but good version. 

Melon Cider. also good, if you like very sweet drinks.  

Sitten hieman japanilaisten baari- tai juominkikäyttäytymisestä! Siinä missä suomalaiset, myös japanilaisten estot häviävät alkoholin vaikutuksesta. Yleensä kaikista eniten huomiota saa juuri perjantai- ja lauantai-iltoina, kun kävelee kaduilla. Monet miehet saattavat moikata ja huudella perään ja vilkuttaa ja voih, onhan se ihan söpöä. (etenkin yksi tapaus jäi harmittamaan minua ja ystävääni, kun tulimme Summer Sonicista täysin väsyneinä ja nuutuneina ja saimme huomiota erittäin hyvännäköisiltä pojilta, mutta väsymys vei voiton ja me ei menty edes juttelemaan, vaikka ne sanokin meille nätisti: Hello!! ja hymyili…. ;_;  siitä minuutin päästä tajusimme virheemme ja alkoi valtaisa ketutus!).  Mutta tosiaan, länsimaalaisena sinua tullaan katsomaan ja sinulle tullaan puhumaan ja sanon yhden vinkin: NAUTI SIITÄ! Japani on oikea ego-buusti, sillä tytöt ovat kateellisia sinulle ja pojat haluavat sinut tyttöystäväksi (ja jos olet poika, tytöt kuolaavat sinua ja pojat taas kadehtivat). Uskaltaisin sanoa, että n. 80% japanilaisista pojista haluaisi länsimaalaisen tyttöystävän. tai ainakin länsimaalaisen näköisen. joten olet liikkeellä sitten minkä näköisenä tahansa, niin HEI länsimaalaisuus korvaa sen! J  Tulet siis saamaan baareissa luultavasti paljon miespuolista huomiota, mutta ole rohkea ja itsevarma! sanon myös sen, että japanilaiset tytöt on myös todella mukavia ja hauskoja, joten jos tulee mahdollisuus niin tutustu heihinkin. XD
one adorable Japanese lady @ Shinjuku's bar.
 Although this pic is not that flattering. 

Air-con installer. A very nice guy he was :D and I'm Yoda...

Minttu & Yoshio @ B-side. 

(Niku and Minttu) we were going to buy some beverages from the
near by konbini @ night. I love Tokyo. 


..it sure was a fun night. 

Jos joku/jotkut japanilaiset kutsuvat sinut/teidät juomaan, niin tämä tarkoittaa sitä, että he päättävät minne menette ja he myös maksavat kaiken. vaikka kuinka pahalta se tuntuukin, niin he maksavat kaiken. voit toki yrittää tyrkyttää rahojasi, kuten me teemme aina, mutta ylpeydessään he eivät sitä ota vastaan. tällöin on syvä kumarrus ja vuolas kiittely kohdillaan. Sääntönä on, että kutsuja päättää myös milloin lopetetaan juominen. Jos huomaat, että isännät/emännät eivät enää tilaa uusia juomia, älä tilaa sinäkään. tämä merkitsee sitä, että ilta on lopuillaan ja he valmistautuvat maksamaan. Muuten voit aina pyytää lisää juomaa tarjoilijalta (kaikessa kohtuudessa), mutta kohteliasta isännän/emännän osalta on, että hän huomaa juomasi loppuneen ja kysyy sinulta, haluatko tilata uuden. Jos tilaatte pullon sakea, kutsujat yleensä täyttävät lasiasi sitä mukaan kun se tyhjenee. tämä on yleinen käytäntö, joka osoittaa kunnioitusta ja kohteliaisuutta. Hän luultavasti kaataa aina ensiksi sinulle ja sitten vasta itselleen. ja näin sinunkin tulee tehdä, jos joudut vastaavaan tilanteeseen. HUOM! jos törmäätte sake-annokseen, jossa on muki, joka on pienellä lautasella ja tarjoilija kaataa sakea niin paljon, että se valuu mukista yli lautaselle, niin tällöin sinun tulee ensiksi juoda mukia hieman tyhjäksi, kunnes saat kaadettua lautasella olevan ylimääräisen juoman mukiisi. toisaalta joku illan isännistä/emännistä saattaa tehdä sen sinun puolestasi, jos olet hieman hakusessa, kuten minä olin tällaisen mukin tullessa kohdalleni.  Japanilaiset usein myös syövät juomisen yhteydessä tai sitä ennen, ja on kohteliasta maistaa tilauksia, jos kutsujat tätä ehdottavat.  Se ei ole pakollista. Itse en pysty syömään tuntemattomien ihmisten seurassa, joten jätän yleensä aina syömättä, mutta samalla selitin tilanteeni kutsujille, ja noh heistä se oli vain lähinnä mielenkiintoista… neuroosini on jonkun mielestä mielenkiintoinen. hmm? (eivätkä he loukkaantuneet…) Monesti japanilaiset yllättyvät positiivisesti, jos tilaat juomaksi sakea. joten jos olet miellyttämisenhaluinen, niin ota lasillinen sakea ja sano, että se on hyvää! itse pidän japanilaisesta baarista saatavasta sakesta, joten tilasin sitä usein. Sakea on monenlaista: kylmää, kuumaa, lämmintä, makeaa, kuivaa... itse pidän makeasta sakesta, mutta lähes kaikki käy. alkoholipitoisuudeltaan se on normaalien viinien kanssa samassa kastissa. HUOM! Sake tarkoittaa japaniksi yleisesti alkoholia (ja lohta), mutta o-sake tarkoittaa meidän tuntemaamme sake riisiviiniä. O-saken voi sanoa myös hienosti: nihon shu. (kirjain 'o' saken edessä merkitsee kunnioitusta, jonka sake on perinyt historiansa myötä. 'o' sanan edessä yleisestikin on kohteliaampi muoto ja tyyli).

I have no words... 

and again the air-con installer.

Baareista vielä sen verran, että tosiaan Shinjukussa ja Shibuyassa on erilaisia isoja ja todella pieniä baareja. Shibuya on tunnettu sen homo/lesbo-baareista, joita on siellä aika paljon (tai lähinnä homo-baareja, koska japanilaiset eivät halua myöntää lesbojen olemassaoloa. älä kysy miksi. en nimittäin tiedä…). Shibuyassa myös sijaitsee ATOM ja muita isoja nuorisopaikkoja. Shinjukussa taas on host clubeja (toki niitä on muuallakin Tokiossa, mutta Shinjukussa niitä on eniten ja se onkin tunnettu tästä ominaisuudestaan). Host Club on baari, jossa miespuolinen henkilö tarjoutuu viihdyttämään sinua ja ystäviäsi alkoholijuomia vastaan. Ostat siis itsellesi ja hostollesi juomia, joista host saa provikkapalkkaa. Mitä enemmän ostat, sitä tyytyväisempi host on. Nämä baarit on yleensä kuitenkin hyvin kalliita. Ja sinun tulee muistaa, että host tekee työtään. Hän ei myy seksiä, rakkautta eikä ystävyyttä, vaan alkoholia. Yleensä hostoja parveileekin Shinjukun kaduilla heti illan hämärryttyä. he yrittävät saada sinua tulemaan clubiinsa keinoja kaihtamatta. Jokainen host on player, älä siis ota itseesi, jos host tulee tunnustamaan rakkauttaan sinulle heti ensi tapaamisella. se on vain mainontakikka. Parasta on vain kävellä ohi, jos et aio käyttää rahaasi kyseiseen aktiin. hostot tunnistaa tyylikkäästä pukeutumisesta ja laitetuista hiuksista ja siitä, että he vain palloilevat kaduilla. :D huom! hostot myös valitsevat asiakkaitaan ulkonäön perusteella. mitä varakkaampi ja kauniimpi, sen suurempi vaara on joutua  host-väijytyksen kohteeksi!

Our sayonara-party @ B-side.
And Yoshio throwing darts. He was some kind of a champion in it...?
Anyways, he was amazing.... *--*

Tooru & DARTS!

Tooru, Sari, Rina & Takeshi (and Yuuki somewhere behind Rina).

Pienissä kaupunginosissa yleensä sijaitsee enemmän näitä pieniä pub-tyylisiä baareja ja muita halvempia paikkoja, joten jos haluat löytää viihtyisän kantabaarin itsellesi, mene katselemaan kotisi lähiympäristöä ja katsele ympärillesi. itse muistan kaikista hauskimmiksi hetkiksi ne, kun istuimme kantabaarissamme ja juttelimme niitä näitä työntekijöitten ja muiden baarissa olevien ihmisten kanssa. se on todella mukavaa ja mielenkiintoista, sillä he ovat luultavasti aivan yhtä kiinnostuneita sinusta, kun sinä heistä! Se vielä, että tällaisissa baareissa porukka on kova pelaamaan pelejä. esim. heittämään tikkaa tai pelaamaan korttipelejä. meillä oli aina mukana kortit baareissa ja niillä sai hyvin jään rikottua ja kaikki mukaan tekemiseen. pienistä kielimuureista huolimatta pelasimme monta tuntia korttia ja opimme uusiakin pelejä. ja jos vain ehdotat humaltuneille japanilaismiehille räsypokkaa, voin vaikka vannoa, että he suostuvat. haha. 


Toivottavasti nyt vuodatin koko mieleni tyhjäksi tästä aiheesta ja en sano, että kaikkien täytyy toimia juuri kertomallani tavalla ja huom! tämäkin kaikki on kokemuksen sanelemaa 'tietoa', joten virhemarginaali on tavallista suurempi. En kuitenkaan kertoisi asioita, joita en kokisi hyödyllisiksi tai oikeiksi, mutta jos tekstin sekaan on pujahtanut virheitä ja Teidän mielestä täysin potaskaa asiaa, niin pyydän nöyrästi anteeksi. Toivottavasti tämä kuitenkin olisi jokaiselle mielenkiintoinen ja positiivinen lukukokemus ja edes jossain määrin hyödyllinen. Kiitos paljon, jos jaksoit lukea koko tekstin - olet sankari jo syntyessäsi! AINIIN! siitä vielä, että monet kuvat on otettu baareista sisältä ja siksi laatu on sitä mitä se on. ^^''  aina ei kykene. 

XXX,
TOKI


ps. selitän vielä japanilaisen siideritölkin salaisuudet:


Kohta 1.) kertoo juoman alkoholipitoisuuden. kohdassa lukee katakanoilla (katakanoilla kirjoitetaan vierasperäiset substantiivit ja erisnimet)  アルコール eli raa'asti käännettynä arukooru = alcohol. tämän sanan seuraava prosenttiluku kertoo pitoisuuden. tässä tapauksessa se on 3%. ei kannata siis hämääntyä ja luulla, että kyseessä on 70%:n siideri. :--D heh.
Kohta 2.) kertoo, että juoma on alkoholipitoista. kaikissa ( tai ainakin muistini mukaan kaikissa) tölkeissä ja pulloissa on tämä merkki, jos kyseessä on alkoholipitoinen juoma. ja kyllä, siinä lukee O-sake, mutta kyseessä ei silti ole riisiviini, vaan ainoastaan alkoholi. ja tämä pyrkiikin kumoamaan hienosti aikaisemmat selitykseni saken arvostuksesta, mutta älkää hämääntykö, the rule still stands! On muuten hieno nimi juomalle: slat. lol. japanilaisia on pakko rakastaa vaan tämänkin takia. :-D ja sitten siinä on vielä kuva persikasta, joka näyttää ihan perseeltä. oivoi.  Kiitos!


Korjaan tekstiäni vielä monen kuukauden jälkeen: unohdin kokonaan mainita karaoke paikat! itse en ole käynyt karaoke baarissa, missä kaikki baarin asiakkaat istuvat samassa tilassa ja laulavat, joten tästä en osaa kertoa, mutta toisenlaisesta karaokesta osaan! Ensiksi haluan mainita, että jos menet Japaniin, niin HYVÄNEN AIKA MENE KÄYMÄÄN KARAOKESSA! se on aivan mahtavan hienoa ja upea kokemus. esimerkiksi Shibuyassa oli yksi todella hyvä karaoke, jossa kävimme luultavasti kerran pari joka viikko. Mene ensin kassalle, jossa ilmoitat montako henkilöä teitä on. tämän jälkeen saatte ehkä täytettäväksi muutaman rivin lappuun, jossa kysytään nimi, ikä, puhelinnumero, montako teitä on ja kuinka kauan haluatte olla. kysykää kassan henkilökunnalta apua, jos ette ymmärrä mitä missäkin sanotaan. ja voitte kirjoittaa romanjeilla nimenne yms. ei tarvitse osata kirjoittaa japaniksi. noh sitten teiltä saatetaan kysyä, että haluatteko nomihoodain ja kaikki hereillä olleet lukijat nyt tietävät mikä se on, joten päätät itse haluatko. me emme ole ikinä sitä ottanut, koska meillä on (sääntöjen vastaisesti) ollut aina omat alkoholijuomat mukana. Kukaan henkilökunnasta ei katso laukkuusi sisälle! mutta älä pidä mitään juomia näkyvillä, muuten joudut jättää ne tiskille. saat kuitenkin huoneen numeron ja kuitin, jossa lukee millon aikanne loppuu. Huoneet ovat pieniä koppeja - koko riippuu ihmisten määrästä - ja niissä saa polttaa. voit myös itse säätää valaistusta ja ilmastointia. ja voit tilata puhelimella drinkkejä huoneeseesi. kaikissa karaokepaikoissa on WC joka kerroksessa! kerroksia saattaa siis olla jopa 8-9. Sitten vain pidät hauskaa!

10 min ennen ajan loppumista henkilökunta soittaa koppisi sisäpuhelimeen ja kysyy haluatteko lisää aikaa. tässä vaiheessa voit ottaa ½ tuntia tai montakin tuntia lisää aikaa, joka sitten vain lisätään loppusummaan. joskus saatat törmätä jopa cosplay karaokeen. tällainen on esim. koenjissa. tällöin voit pukeutua tietyssä huoneessa erilaisiin pukuihin ilmaiseksi ja palauttaa ne sitten ajan loppuessa huoneeseen takaisin. ainakin näin luulen? kun lähden karaokesta pois, annat tiskille kuitin ja maksat ajasta. HUOM! karaoke on halvempaa päivisin ja arkena kuin illalla ja viikonloppuna. ei se kuitenkaan viikonloppuiltanakaan kovin kallista ole: n. 20€ per naama pari tuntia. saattaa löytää halvempiakin paikkoja, mutta tämä esimerkki olikin Shibuyan keskustan karaokesta. usein koppeihin voi myös tilata ruokaa, joten jos olet näläkäinen, niin anna palaa! kaikissa karaokeissa on aina ruoka- ja juomalistat jokaisessa kopissa. :) huom! monet karaoket ovat auki myöhään yöllä esim. neljään, joten se käy hyvin myös baarista. TAI voit mennä baarista karaokeen jatkoille! heh. ja sitten konbinin kautta kotiin nukkumaan. :D hauskaa 'tyhjää orkesteria' kaikille! en voi tarpeeksi painottaa, kuinka paljon sitä kannattaa kokeilla, mutta jos edes vähän tykkäät laulaa niin karaoke on must.

XXX
TOKI